About Josefina

"Rutista, rapsuta, rakasta,

silitä pientä päätä.

Lähelle ota ja lämmitä,

älä suukkojasi säästä.

Ole tuhlari hellien sanojen,

kosketa poskea, kättä.

Tuudita, helli ja hyväile, 

ota syliin, pois älä päästä"

 

Olen saanut etuoikeuden kokea kolme kertaa sen ihmeen, kun vastasyntynyt vauvani nostetaan rinnalleni. Siinä hetkessä ja seuraavina päivinä luonnollisesti kaikki muu unohtuu ja kaikki huomio keskittyy vain pieneen juuri syntyneeseen aarteeseen. Niissä hetkissä useimmiten myös muistojen taltioiminen unohtuu ja siihen havahtuu vasta myöhemmin vauvan ollessa jo vanhempi. 

 

Itselläni ei kahden vanhimman tyttären kohdalla ole juurikaan valokuvia syntymästä ja pienten ensimmäisistä päivistä. Kolmannen lapsemme kohdalla puolisoni onneksi tajusi ajankulun ja huomasi taltioida kaikki ensimmäiset yhteiset muistomme. Ne pienet suukot, varpaiden ihastelut, halit, hellydenosoitukset,sisarusten tapaamisen ja imetyshetket. Nyt kuopuksemme kasvaessa nuo kuvat ovat aarteitani, muistoja ensimmäisistä yhteisistä hetkistämme pienokaisemme kanssa. Meidän rakkaista kuvista inspiroituneena toimin nykyään vauvakuvaajana. Haluan taltioida juuri sinun rakkaat hetket pienokaisesi kanssa. 

 

Minulle on sydämen asia saada tallennettua laadukkaasti sinun ja rakkaasi ensimmäiset hetket. Haluan olla huomaamaton kuvaaja, joka räpsii elämänmakuisia kuvia ilman pönöttämistä ja stressaamista. Kolmen lapsen äitinä olen huomannut, että juuri ne luonnolliset ja arkiset hetket rakkaiden kanssa jää helposti ikuistamatta ja juuri ne muistot ovat niitä rakkaimpia. Kuva pienistä varpaista ja suppusuusta voi ollakin se kaikkein kaunein kuva, vaikka siihen ei vaadittu mitään erillistä rekvisiittaa.

  • Black Instagram Icon

Contact me